Kesävaellus Ailigastunturilla: varusteista

Tämä kirjoitus ei ole ”opas varusteiden valinnasta viiden yön mittaiselle avotunturivaellukselle” ainakaan siinä mielessä, että esittäisin tässä absoluuttisen totuuden asiasta. Kerron tässä omista varusteistani, niiden valintaperusteista ja toimivuudesta vaelluksellani. Jokaisen vaeltajan tulee itse suunnitella oma varustesettinsä omat lähtökohtansa ja tarpeensa sekä retken kesto ja muut olosuhteet huomioiden. Itse kunkin varusteen käyttökelpoisuus riippuu varusteen ominaisuuksista, käyttöolosuhteista ja käyttäjästä. Ominaisuus, joka on yhden mielestä hyvä, voi olla toisen mielestä huono. Harva varuste on joka suhteessa täydellinen.

Joku viisas on sanonut, että ominaisuuksista ”halpa”, ”kevyt” ja ”kestävä” voi kerrallaan toteutua kaksi. Tämä on harvinaisen hyvin sanottu, mutta – kuten sanonnat usein – on kuitenkin karkea yleistys eikä asia ole aina noin yksinkertainen.

Kommentit tähän kirjoitukseen ovat erittäin tervetulleita. Jokainen vähänkin kokeneempi retkeilijä omaksuu vähitellen omat luottovarusteensa, jotka toimivat hyvin juuri tämän retkeilijän käytössä. Kertokaa omistanne, hyvät lukijat! Me kaikki voimme oppia toistemme kokemuksista, ja tässä on yksi hyvä paikka jakaa kokemuksia varusteista.

En laita tähän kirjoitukseen linkkejä varusteiden tuotetietoihin. Linkit kuitenkin vanhenevat ennen pitkää. Ken haluaa tutustua varusteiden tarkempiin tietoihin, osaa varmasti ihan itse ne googlettaa.

Rinkka

Deuter ACT Lite 50 + 10 on osoittautunut minulle sopivaksi rinkkatyypiksi. Se on kokoisekseen kevyt (1,6 kg) ja rinkkaan mahtuu juuri sopivasti tällaisen viiden yön mittaisen vaelluksen varusteet. Teltan, makuualustan, vaellussauvan, ja kamerajalustan korvikkeena toimineen selfiekepin kiinnitin rinkan ulkopuolelle, muut tavarat mahtuivat hyvin sisälle.

Rinkassa on kaksi osastoa, joista alempaan mahtuu hyvin esim. makuupussi ja muutamat pikkunyssäkät – minä pakkaan sinne tavaroita, joita tarvitsen vasta yöpymisen yhteydessä. Isompi osasto käsittää myös sen ”+ 10” -osuuden, eli rinkan yläosan laajennuksen, jonka voi tarpeen mukaan käyttää osittain tai kokonaan tai jättää kokonaan käyttämättä, jolloin se menee siististi suppuun. Rinkan kansiläpässä on kaksi taskua, toinen sisä- ja toinen ulkopuolella.

Yöpymisvarusteet

Telttani on Tarptent Moment DW. Tässä majoitteessa parasta on keveyden ohella nopea pystytettävyys: teltassa on vain yksi poikittainen kaari ja maakiiloja tulee yksi kumpaankin päätyyn. Kokenut pystyttäjä laittaa tämän valmiiksi minuutissa. Kovassa tuulessa tai sateessa voi teltan tukevuutta lisätä pitkittäiskaarella (joka toimii myös erinomaisena pyykinkuivatustelineenä) ja teltan pitkille sivuille kiinnittyvillä lisänaruilla. Myös ilmanvaihto on teltassa hyvä: helmat jäävät tarpeeksi ylös maasta, päädyissä on säädettävät tuuletusaukot ja poikittaiskaaren kohdalla teltan yläosassa on kaksi läpällä suljettavaa poistoilmaräppänää. Teltan sisäkorkeus riittää hyvin tällaiselle 180-senttiselle: mahdun istumaan selkä suorana. Teltta painaa poikittaiskaaren ja kahden kiilan kanssa yhteensä noin kilon.

Makuualustani on Thermarest Prolite Plus, neljän sentin paksuinen itsestään täyttyvä patja. Mutta monien ”itsestääntäyttyvien” tapaan myös tämä vaatii jokusen puhalluksen täyttyäkseen kokonaan. Kesällä se ei niin haittaa, mutta talvella patjan sisään menevä hengitysilman kosteus voi pitemmän päälle olla ongelma. Patja pakkautuu pieneen tilaan ja on kevyt kantaa (0,6 kg).

Makuupussina on Haglöfs Zensor 1S -kuitupussi. Kylmin lämpötila, jossa olen tarennut tässä pussissa nukkua on noin nolla astetta. Tästä pussista on olemassa kaksi versiota, 183-senttinen ja 200-senttinen. Minulla on tuo pitempi. Se painaa 1,1 kg ja mahtuu mukavasti rinkkani alaosastoon.

Nukkumismukavuutta lisää Cocoon Air-Core Pillow Ultralight -tyyny – puhallettava pikkutyyny, joka pakattuna vie pienen nyrkin kokoisen tilan eikä paina juuri mitään.

Nukkuessa käytän lisäksi silmälappuja (koska en osaa nukkua valoisassa) ja korvatulppia (kaupungissa asuvana olen tottunut sulkemaan ympäristön äänimaailman näiden avulla pois).

Yöllistä pissahätää varten mukana on 1,5 litran vetoinen muovipullo. Yleisen käytännön mukaan tämä pullo on muodoltaan selvästi erilainen kuin juomaveden säilytykseen käytettävät pullot. Ei tule sitten talviretkillä pimeässä sekaannuksia…

Vaatetus

Alushousuiksi valitsin monta vuotta sitten kaupasta löytämäni bokseripituiset alkkarit, joiden erikoisuus on saumaton rakenne. Ne on valmistettu polyamidin ja elastaanin sekoituksesta – materiaali muistuttaa paksujen sukkahousujen materiaalia. Saumattomina nämä eivät hierrä mistään ja soveltuvat siten erinomaisesti kaikenlaiseen retkeilyyn, myös ja erityisesti pyöräilyyn. Alushousuja oli mukana kahdet, joten kun toiset olivat pesun jäljiltä kuivumassa, olivat toiset käytössä.

Yhdet pitkät kalsarit olivat mukana, ne ovat teknisen kerraston alaosa. Näitä tarvitsin vain kaikkein kylmimmällä säällä, enkä silloinkaan koko päivää.

Sukkina käytän Lorpenin vaellussukkia malliltaan CIW eli nämä taitavat olla toiseksi ohuimmat siinä sarjassa. Sukkavalinta kulkee käsi kädessä kenkävalinnan kanssa. Nyt käytössä olleiden kenkien kanssa nämä ovat osoittautuneet jaloilleni parhaaksi vaihtoehdoksi. Sukkia oli mukana myös kahdet kappaleet.

Paidat olivat kaikki ns. teknisiä paitoja, kaksi t-paitaa ja yksi pitkähihainen. Nämä ovat pesun tai muun kastumisen jälkeen nopeasti kuivuvia eivätkä ala kovin herkästi haista likaisinakaan. T-paidoista toinen oli päällä koko vaelluksen ajan, toista säästelin kotimatkaa varten – mukavampi matkustaa bussissa, jos on puhdas paita päällä. Samasta syystä en pitänyt pitkähihapaitaa vaelluksen aikana sellaisenaan päällä, vaan alla oli aina t-paita keräämässä enimmät hiet.

Merinovillakerrastoa (Erätukun malli) pidin eräänlaisena ”pyhäpukuna” eli sen käyttö oli tarkasti rajoitettua – ehdottomana vaatimuksena oli, että tämä vaatekerta ei saa kastua. Se oli tarkoitettu nimenomaan lämpimänä pysyttelyyn ja sen vuoksi en pitänyt sitä päällä kuin leirissä ja muutaman kerran tuulisessa avotunturissa ruokailutaukoa pitäessäni.

Housuiksi valitsin tälle vaellukselle vanhat Rukka-tuulihousut, jotka ovat jo monesta kohtaa paikatut ja iältään varmaan lähellä kymmentä vuotta. Ne ovat kuitenkin edelleen hyvät ja kun kyllästin ne ennen lähtöä huolellisesti, toimivat ne myös sadesäällä kuten oli tarkoitus. Eivät ne täysin vedenpitävät ole, mutta kastuessaan ne eivät ime vettä, joten kun sade hellittää, housut kuivuvat hetkessä.

Takkini on malliltaan Halti Hirsi Jacket, kirkkaan oranssi tuulen- ja vedenpitävä kuoritakki. Tämänkin vaatteen kyllästin ennen lähtöä, joten se oli oikeasti vedenpitävä. Oranssina tämä on myös turvavaatteeni, eli jos tulee hätä, ja joudun pelastettavaksi tunturista, on tämä se väriläiskä, joka erottuu maastosta. Lisäturvavaatteena oli myös toinen t-paitani, joka sekin oli väriltään kirkkaan oranssi. Minä en ollenkaan ymmärrä sellaisia vaeltajia, jotka pukeutuvat maastopukuun. Jos sellaisessa asussa joutuu odottamaan pelastajia, voi joutua odottamaan kauan. Kannattaa muistaa, että ne pelastetaan, jotka löydetään (ajoissa).

Kengät meinasivat tuottaa päänvaivaa. Alkuperäinen tarkoitukseni oli ottaa mukaan Lundhagsit, mutta ne rupesivat vuotamaan keväällä, ja reissuun lähtiessäni kengät olivat vielä tehtaalla reklamaatiokeikalla. Nuo ovat erittäin hyvät kengät (malli Professional Mid Opti), mutta niissä on merkillinen suunnitteluvirhe: nauhalenkit on kiinnitetty koko rakenteen läpi menevin niitein, ja nämähän alkavat varmasti ennen pitkää vuotaa. Eipä minun auttanut kuin ostaa uudet kengät ja kiireesti ajaa ne sisään ennen vaellusta. Valintani kohdistui kenkään, joka on osoittautunut jalalleni sopivimmaksi: Lowa Renegade Mid GTX. Kalvollisina kenkinä nekin varmasti ennen pitkää alkavat vuotaa, mutta uusina ja hyvin kyllästettyinä ne toimivat tällä reissulla oivallisesti.

Lippis oli toki mukana, kuten aina, ja kylmän varalta pipo. Hanskoja otin mukaan kahdet ohuet – vaihtoehtona olisi ollut yhdet paksummat, mutta arvelin parhaaksi ottaa näihinkin kastumisvaraa. Kaulahuivi oli myös mukana.

Vaatteista käytin vaelluksen aikana kaikkia paitsi kaulahuivia.

Ruokahuolto

Vesipulloja oli mukana kaksi. Puolen litran Nalgene-pullo, josta join, ja litran vetoinen muovipullo, josta en koskaan juo suoraan. Näin se pysyy puhtaana paremmin. Veden siivilöintiä varten mukana oli uudelleenkäytettävä kahvisuodatin ja pöpöjen tappamiseksi Micropur-tabletteja. Niitä käytin ihan kaiken veden desinfiointiin – vaikka tunturipuro näyttää puhtaalta, voi siinä olla esimerkiksi eläinten ulosteita tai mätänevä raato jossain ylävirrassa. Tableteista veteen tuleva lievä kloorin maku ja haju eivät ole mielestäni suuri haitta.

Nalgene-pullo toimi kuumalla vedellä täytettynä ja kahteen sukkaan sekä t-paitaan käärittynä makuupussin jalkopäässä lämmönlähteenä öisin. En ollut tällaista aiemmin kokeillut, mutta kyllä kannatti kuunnella kokeneempia vaeltajia – tämä on oivallinen tapa lisätä nukkumismukavuutta.

Lämpimien ruokien valmistus perustuu minulla aina vain kuumaan veteen ja hauduttamiseen 3,5 dl vetoisessa Primuksen ruokatermoksessa, jota käytän myös lautasen korvikkeena. Näin en tarvitse muita keittoastioita kuin 0,9 l vetoisen Trangia-vesipannun (vai kahvipannuko hän virallisesti lienee). Keittimenä käytin tällä vaelluksella kevyintä vaihtoehtoani eli Esbit-keitintä, jossa poltetaan Esbitin omia polttoainetabletteja. Keitin painaa noin 100 grammaa ja polttoainetta on hyvä varata 80 grammaa (yksi 20 x 4 g paketti) päivää kohden. Todellinen kulutus oli tällä vaelluksella 3 pakettia, eli 240 grammaa – kaksi pakettia tuli avaamattomina takaisin kotiin. Esbitin polttoainepalat maksavat noin 4 euroa per tällainen 80 g pakkaus, joten pitemmillä retkillä niitä ei tee mieli käyttää – kaasu- tai bensakeitin tulee huomattavasti halvemmaksi.

Kahvikuppi täytyy toki olla ja minulla sen virkaa tekee Savotta-retkiastiaston muki. Kuksa olisi tietysti tyylekkäämpi ratkaisu, mutta sellaista ei nyt satu olemaan. Savotta-mukissa ei ole muuta vikaa kuin väri: se on tummanvihreä. Mielestäni kaikkien sellaisten varusteiden, jotka saattavat unohtua taukopaikalle, pitää olla kirkkaanvärisiä. Minulla on ostoslistalla oranssi muki, mutta en ole vielä löytänyt mieleistä. Värin lisäksi vaatimuksena on keveys, särkymättömyys ja pakkasenkestävyys.

Veitsen, haarukan ja lusikan tehtävän täyttää oranssi Spork. Siinä on se haarukkaosa ihan turha, pelkkä lusikka riittäisi kyllä. Veitsenä käytän Victorinox-linkkaria. Se on sellainen MacGyver-mallin edelleenkehitelmä, jossa on muutaman veitsen lisäksi myös sakset, pihdit, ruuvimeisseleitä, saha, korkin- ja tölkinavaajat, pinsetit ja hammastikku. Muita työkaluja en sitten ole mukanani kantanutkaan. Linkkarista olen tarvinnut lähinnä saksia (vaatteista karkaavien langanpätkien leikkaamiseen), ruuvimeisseliä (vaellussauvan pituussäätösalvan kiristykseen) ja pihtejä (kuumaan Esbit-keittimeen tarttumiseen). Puukkoterää ei tällä reissulla tarvinnut kertaakaan. Varsinaista puukkoa en ottanut mukaan, kun en arvellut sitä tarvitsevani. Jos minun olisi pitänyt sytyttää nuotio, ja olisin siinä tarvinnut jotain kättäpitempää, olisin kyllä pärjännyt linkkarin puukkoterällä ja sahalla. Joskus olen sahannut näytösluontoisesti sillä poikki ranteenpaksuisen puunrungon. Sytykkeiden vuolemistarvettakaan ei ole, koska voin käyttää tulen sytyttämisessä apuna Esbit-polttoainetabletteja.

Palamaton alusta ja tuulisuoja ovat mitä tahansa keitintä käytettäessä välttämättömät jo paloturvallisuuden takia, mutta myös energian säästämiseksi ne ovat hyvät olemassa. Minulla oli alustana korkkilevyn palanen ja tuulisuoja oli Edelridin valmistama, kahdeksasta toisiinsa saranoidusta alumiinilevystä muodostuva systeemi. Sen ja vesipannun ansiosta keittimen tuottamasta lämmöstä saadaan mahdollisimman suuri osa hyötykäyttöön.

Ruokalistalla oli joka päivä saman rakenteen mukainen kokonaisuus. Olin laskenut päivittäiseksi energiantarpeeksi 3500 kcal, ja sen täyttämiseksi tarvittavan ruokamäärän painoksi tuli 800 grammaa.

Aamiaiseksi marjamysliä, johon olin lisännyt kuivattuja hedelmänpaloja, rusinoita, auringonkukansiemeniä ja maitojauhetta. Tällainen aamupala on kiva syödä vielä makuupussissa loikoillen, se kun ei vaadi veden lämmittämistä.

Lounas ja päivällinen olivat valmisretkiruokia, joita käytin kerralla aina puoli pakkausta jatkaen sitä joko pikariisillä tai -nuudeleilla. Nyt mukana oli Blå Band, Adventure Food ja Real Turmat -ruokia.

Iltapalaksi oli tarjolla Elovena-pikapuuro ja Lämmin kuppi -marjakeitto. Suolaisen nälkään oli varattuna 100 g pussillinen suolatuita cashew-pähkinöitä joka illaksi, mutta en koko vaelluksen aikana syönyt näistä kuin yhden pussillisen yhteensä.

Välipaloina, jollaisen söin aina aamiaisen ja lounaan, lounaan ja päivällisen sekä päivällisen ja iltapalan välillä, oli Rainbow Salami Snack -makkaroita 2 per päivä, Maxi-Tupla -suklaapatukoita 1 per päivä ja halvapatukoita 2 per päivä. Näistä jäi yli kaksi makkaraa ja kaksi Maxi-Tuplaa. Halvaa piti loppumatkasta syödä jo väkisin, mutta söin kuitenkin kaikki – lähinnä siksi, että patukat olivat sen verran jo muhjaantuneet, että en enää halunnut kantaa niitä takaisin kotiin, eikä luonto antanut periksi heittää ruokaa roskiinkaan.

Lisäksi koko vaelluksen ajalle oli ylimääränaposteltavaa mukana kolme 100 g pussia suolattomia cashew-pähkinöitä. Näistä kaksi tuli avaamattomina kotiin.

Kahvia join joka päivä kaksi kupillista, yhden aamupalan jälkeen ja toisen lounaan jälkeen. Juomaveteen sekoitin välillä HartSport-urheilujuomajauhetta, mutta joka kerta en viitsinyt. Sen merkitys oli lähinnä desinfioinnin aiheuttaman kloorinmaun peittäminen.

Näillä eväillä nälkä pysyi loitolla koko vaelluksen ajan, ja kun pidin kiinni noin kahden tunnin syöntiväleistä, säilyi toimintakyky hyvänä koko ajan. Merkittävin havainto ylijäämäruokien ohella oli se, että makeaa ei tehnyt kovasti mieli. Seuraavalla retkelläni olenkin ajatellut panostaa vielä enemmän suolaisiin, proteiinipitoisiin välipaloihin, eli noita Salami Snack -makkaroita lähtenee silloin mukaan ehkä 3 tai jopa 4 kappaletta päivää kohti.

Ruokapakkauksissa oli paljon muovipusseja, kun mm. mysli, pikariisi ja nuudelit olivat valmiissa annospakkauksissa. Näitä pusseja käytin sitten roskapusseina.

Hygienia, terveys ja turvallisuus

Nenäliinoja oli mukana yksi kymmenen kappaleen taskupakkaus per päivä. Näissä pikkupakkauksissa liinat pysyvät käyttöön asti siisteinä ja järjestyksessä. Yksi paketti mahtuu mukavasti takin taskuun, jolloin nenäliinat ovat siinä käden ulottuvilla. Käytin niitä myös vessapaperina. Intiimihygieniaa varten mukana oli myös 10 kappaletta Savett Toilet -kosteuspyyhkeitä.

Hammasharja ja -tahna ovat tietysti aina mukana.

Lääkepussissa on riittävä määrä särky- ja allergialääkettä sekä vatsavaivojen varalta Imodiumia ja Disflatylia. Ensiksi mainittu on ripuliin ja toinen vähentää kaasunmuodostusta. Ainakin minulla valmisretkiruuat tuppaavat pierettämään, ja vaikka avotunturissa voi huoletta tuhnutella, ei se kivalta tunnu. Ei varsinkaan teltassa ja makuupussissa oleskeltaessa. Sitäpaitsi oikein kunnolla pieraistessa on aina riskinä, että mukana tulee myös sattumia, ja sitten joudutaan kalsaripyykille. Myös närästyslääkettä oli mukana, kun siitä vaivasta olen ajoittain kärsinyt, samoin migreenilääkkeet, vaikka en niitä nyt moneen vuoteen olekaan tarvinnut.

Laastarivalikoimani käsittää tavallisia laastareita muutamaa eri kokoa ja niiden lisäksi mukana on aina rakkolaastareita sekä varpaisiin että kantapäihin. Tosin kunnollisten sukkien hankkimisen jälkeen en ole enää rakkoja jalkoihini saanut. Urheiluteippiä käytän kantapäiden suojana ja sitä on tapana laittaa noin viisisenttiset pätkät kumpaankin kantapäähän aina vaeltamaan lähtiessä.

Hiertymien torjuntaa varten mukana oli myös Linola-voidetta. Se on hyväksi erityisesti helteellä (jota nyt ei ollut), kun sillä voi voidella hien suolaamia paikkoja ja näin pienentää kitkaa siellä, missä itse kullakin saattaa tällaisia ongelmapaikkoja olla.

Kutisevia hyttysenpuremia ajatellen otin kotoa mukaan Bepanthen-tuubin, jossa oli vielä jämät pohjalla. Kortisonivoide kävisi tähän tarkoitukseen myös, ja ehkä paremminkin.

Huulirasva on aina takin taskussa, kun ulkoillessa tuppaa tuuli ja aurinko huulia kuivattamaan ja kuivattuaan ne halkeilevat herkästi. Huulirasvalla voi tarvittaessa hoitaa myös esimerkiksi käsiin tulevia kuivia kohtia, jolloin ei tarvitse kantaa mukana erillistä käsivoidetta. Myös ahkeran niistämisen aristuttamaa nenää voi tarvittaessa pehmittää huulirasvalla.

Laastareiden lisäksi muita sidetarpeita ei sitten mukana ollutkaan, kun ei ollut sellaisia työkalujakaan, joilla voisi ison haavan aiheuttaa. Todennäköiset haaverit ovat pikkuhaavoja, jotka eivät tarvitse välttämättä edes laastaria, ja palovammoja (jos sählään kuuman veden tai keittimen kanssa). Jos onnistuisin saamaan niin ison haavan, että siihen ei laastari riitä, uskon pärjääväni urheiluteipin, nenäliinojen ja tarvittaessa muovipussien avulla.

Jos sitten tulee niin iso hätä, että en omin avuin selviä – esimerkiksi luunmurtuma – on mukana kaikkialla toimiva PLB-lähetin. Sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun kuin hätäviestin yksisuuntaiseen lähettämiseen. Viestin mukana menee myös paikkatieto, jonka perusteella apu osaa tulla paikalle. Koska mukana ei ole muita kaksisuuntaiseen viestintään soveltuvia laitteita kuin kännykkä, olen matkapuhelinverkkojen ulkopuolella hätätilanteessa täysin sen varassa, löytävätkö pelastajat perille hätäviestin koordinaattien perusteella. Ja siinä tulee tärkeäksi vaatetuksen väri, josta oli jo edellä puhetta. Toistan vielä: ne pelastetaan, jotka löydetään.

Viihde

Tähän kategoriaan kuuluu kaikki sähköllä käyvät laitteet eli kamerat (tällä vaelluksella mikrojärkkäri ja action-kamera), kännykkä ja gps-loggeri. Viimeksimainittua käytän reittitiedon tallentamiseen ja se puretaan vasta kotona laitteelta. Kaikkia laitteita piti ladata maastossa ja sitä varten mukana oli kaksi Tespack Miniä, kämmenenkokoista aurinkopaneelilla varustettua 5000 mAh virtapankkia, jotka olin kotona ladannut USB-sähköllä täyteen.

Tespackit toimivat ominaisuuksiinsa nähden odotetusti. Koska taivas oli koko vaelluksen ajan vähintään osittain pilvessä, eivät aurinkopaneelit toimineet täydellä teholla kuin hetkittäin. Ja kun virtapankissa lataustaso alenee, pienenee myös siitä lähtevä virta, mikä reissun loppua kohti vaikeutti mikrojärkkärin lataamista. Se tuntuu olevan varsin nirso latausvirran suhteen. Muut laitteet latautuivat riittävästi. Kännykän kohdalla oli järkevää toimia niin, että se oli päällä vain silloin, kun sitä oikeasti tarvitsin. Kaukana tukiasemista pelkkä valmiustilan ylläpito syö akkua vauhdilla.

Jos Tespack Minejä aikoo käyttää, on niitä hyvä varata yksi per ladattava laite. Mini on kevyt (135 g) ja helppo ripustaa rinkan päälle, joten niitä voi hyvin ottaa mukaan monta. Lisäksi kannattaa ennen lähtöä selvittää, millaiset ovat kunkin laitteen vaatimukset latausvirralle. Eniten virtaa vaativat laitteet kannattaa siten ladata aina siitä virtapankista, jossa on eniten latausta.

Jokainen ladattava laite tarvitsee tietysti oman latauskaapelinsa. Nyt mukana olevista laitteista mikrojärkkäri ja kännykkä käyttivät yhdenlaista kaapelia, action-kamera ja gps-loggeri toisenlaista. Perillä mökissä tapahtuvaa latausta varten mukana oli myös yksi USB-sähköä tuottava laturi.

Action-kameran kanssa käytettävänä kättäpidempänä oli mukana teleskooppinen selfiekeppi, joka kolmella narulla maahan tuettuna toimi hyvin myös jalustana.

Suunnistus

Kartta oli mukana vesitiiviiseen koteloon sijoitettuina A4-väritulosteina. Niiden lisäksi mukana oli Minigrip-pussiin suljettuna pienempimittakaavainen varakartta yhtenä A3-tulosteena. Kompassi oli tietysti myös. Karttakotelo ja kompassi olivat koko ajan rinkan lantiovyöhön narulla kiinnitettyinä, joten ne eivät pääseet hukkumaan silloinkaan, kun niitä en varsinaisesti käyttänyt.

Muut

Ennen lähtöä mietin hetken, että ottaisin jonkin kevyen kirjan mukaan iltalukemiseksi. En ottanut, enkä kaivannut. Tekemistä oli kyllä riittävästi näinkin, ja välillä oli kiva vain olla. Vaelluksen aikana tein muistiinpanoja pieneen vihkoon, joten myös (lyijytäyte)kynä ja pyyhekumi olivat mukana. Minä tykkään kirjoittaa lyijykynällä, se on jotenkin inhimillisempi kuin kuulakärkikynä. Ja onhan se toimintavarmempi – toki lyijytäytekynässäkin on rikki meneviä osia.

Aurinkolasit on syytä olla aina mukana, koska jos sattuu pilvetön päivä, Lapin aurinko paistaa kirkkaasti. Auringonpaisteen varalta mukana oli myös pieni määrä aurinkovoidetta, mutta se jäi käyttämättä.

Hyttyskarkotetta oli mukana ja käytin kerran, mikä sekään ei ollut välttämätöntä. Olisin pärjännyt hyvin kokonaan ilman, sillä tämän alueen hyttyset eivät olleet ihmisveren perässä.

Lähes kaikki tavarat olivat eri kokoisten ja eri väristen kuivapussien sisällä. Lisäksi rinkan päällä oli sateen aikana sadesuojus. Näin varusteet säilyivät varmasti kuivina ja tavarat oli helppo löytää, kun vain muisti, minkä värisessä pussissa mitäkin on. Erityisesti tykästyiin Sea to Summit -pusseihin, ne ovat todella kevyitä, mutta silti vahvoja ja vedenpitäviä. Osa käyttämistäni pusseista on Tatonkan valmistamia. Ruuat olivat rinkan yläosaston pohjalla olevassa yhdessä isossa pussissa, ja kunkin päivän alussa otin sieltä sen päivän aikana tarvittavat muonat pienempään pussiin, jota pidin helpommin saatavilla rinkan yläosassa.

Yksi vaellussauva – Komperdell Trapper – oli mukana ja se olikin erittäin tarpeellinen rinteitä ylös ja varsinkin alas kuljettaessa. Kaksi sauvaa olisi tukenut enemmän, mutta yhdelläkin pärjää: sen avulla voi huolehtia siitä, että joka askeleella on kaksi tukipistettä.

Irtohihnoja ei ole koskaan liikaa. Neljä kappaletta oli käytössä teltan ja makuualustan rinkkaan kiinnittämiseksi, ja lisäksi rinkassa oli kaksi varalla.

Korjaustarpeita oli mukana edellä mainitun urheiluteipin lisäksi pieni rulla muoviteippiä sekä ompeluvarusteet ja hakaneuloja. Näillä olisin tarpeen tullen voinut tehdä ainakin hätäkorjauksia, jos jotain olisi mennyt rikki. En tarvinnut.

Pientä lämpömittaria pidän retkillä yleensä myös mukana. Toki ilmankin tietäisi, onko kylmä vai lämmin – lähinnä se on matkassa siksi, että saan suhteutettua tarkenemiseni todellisiin lämpötiloihin. Sen tiedon pohjalta voin sitten suunnitella tulevien retkieni varustusta.

Askelmittari on aina liikkuessani taskussani. Se ei ole millään muotoa välttämätön eikä edes varsinaisesti tarpeellinen. Jos tykkää seurata kulkemaansa matkaa, eikä viitsi nähdä sitä vaivaa, että mittaisi sen kartalta tai päättelisi käytetystä ajasta, on tällainen pikku apuväline kiva olemassa.

– – –

Tähän loppuun toistan vielä: edellä kerrottu ei ole absoluuttinen totuus asiassa. Eri ihmiset tekevät asioita eri tavalla, ja myös retkivarusteiden suhteen on olemassa monta oikeaa tapaa.

Herättikö tämä ajatuksia? Teetkö jotain eri tavalla? Kommentoi!