Talvitavoitteita

Kesän (toivottavasti) viimeisten helteiden puserruksessa voi yrittää viilentää oloaan miettimällä, mitä kaikkea kivaa voisi tulevana talvena tehdä. Kaltaisellani aloittelevalla talviretkeilijällä opittavaa riittää vielä pitkäksi aikaa, joten tavoitteiden keksiminen ei järin työlästä ole.

Viime talvena pääsin jo vähän talviretkeilyn makuun, vaikka talvi olikin vähän sitä sun tätä. Tammikuussa hankkimani ahkio avasi uusia mahdollisuuksia, kun kaikkea ei enää tarvinnut kantaa selässä. Muutenkin varustepuolella tapahtui kehitystä hyvään suuntaan: lämmin makuualusta ja -pussi löytyivät kaupasta, ja omasta varastosta löytyi vanha, mutta edelleen käyttökelpoinen kupoliteltta. Sen ainoa huono puoli on puutteellinen ilmanvaihto, mutta tähän on tulossa muutos kupolin yläosaan syntyvän tuuletusaukon muodossa. Jalkojen kastuminen kenkien läpi tihkuvan kosteuden myötä lienee uusien vaelluskenkien myötä nyt historiaa, ja muutoin vaatetuspuoli on sillä tavoin reilassa, että kaapista löytyy päällepantava kaikkiin tarvittaviin kerroksiin.

Pakkanen

Viime talvena vietin kolme yötä teltassa. Kaikilla kerroilla pakkanen laski vain noin kymmeneen asteeseen, eikä tarkenemisen kanssa ollut ongelmia. Ensi talvena pyrin harjoittelemaan telttayöpymistä vähän kerrassaan kylmemmässä – ensin -15:ssä, sitten -20:ssä ja ehkä vielä -25:ssäkin asteessa. Kovemmalla pakkasella arvelen makuupussissa vietettävän ajan olevan kuitenkin se retken helpoin osa; varsinaiset haasteet tullevat vastaan muiden toimintojen yhteydessä. Ei vähiten siinä, miten kädet – jotka minulla muutenkin palelevat herkästi – säilyvät paleltumatta ja toimintakuntoisina.

Lumi

Sitähän oli täällä viime talvena kovin vähän, ja kun lopulta toukokuussa pääsin kunnon lumille, vallitsi koko retken ajan niin hyvä hankikanto, että en voi sanoa tietäväni paksussa lumessa ahkion kanssa kulkemisesta oikein mitään vielä. Enkä ole vetänyt ahkiotani suksilla vielä lainkaan. Se on ensi talvena opeteltava. Nousukarvat täytynee investoida, jotta pärjään muuallakin kuin tasamaalla. Ensi talvena pyrin tekemään ainakin yhden retken runsaslumisissa olosuhteissa. Sakeaan lumipyryyn – mahdollisesti kovassa tuulessa – hakeutumalla saa sitten vaikeuskerrointa sopivasti lisättyä. Nämäkin haluan harjoitella sellaisissa olosuhteissa, joissa pystyn tarvittaessa keskeyttämään retken ja palaamaan turvallisesti pois maastosta.

Retken pituus

Yhden tai kahden yön mittaisilla retkillä pärjää, vaikka vähän töpeksisikin. Esimerkiksi varahanskoja voi kuljettaa mukana sen verran, että yhdet tai kahdetkin on varaa kastella. Pian pääsee kuitenkin takaisin kotiin. Mutta jos retki kestää kolme yötä tai pitempään, ei mikään ahkio riitä kuljettamaan varakamppeita joka päivälle. Silloin täytyy jo osata toimia niin, että pysyy sopivan lämpimänä ja kuivana koko ajan. Tätä aion opetella tekemällä mahdollisuuksien mukaan ainakin yhden kolmen yön mittaisen retken. Samalla saan testattua omaa ja varusteideni rasituksenkestävyyttä. Myös tämän retken reittivaatimuksiin kuuluu mahdollisuus helpohkoon maastostapoistumiseen, jos eteen tulee ylipääsemättömiä ongelmia.

Retkikohteita

Alustava suunnitelmani on, että en lähtisi ensi talvena minnekään kovin kauas. Viime talvena minun piti hakea lumisia olosuhteita aina Enontekiöltä asti, mutta jospa saisimme nyt kunnollisen lumitalven tänne Perämeren rannikollekin. Silloin voisin tehdä pakkas- ja lumiharjoitusretkeni tuttuihin maastoihin – Oulun pohjoispuolelle tai Kalimeen-Isokankaan maastoon. Kolmen yön retkeä varten olen ajatellut kohteeksi Oulujoen ja Sanginjoen välimaastossa sijaitsevaa Tervasuon-Kivisuon maastoa. Viimeksimainitulla alueella on aukeata ja siten ahkionkin kanssa helposti kuljettavaa suota jokseenkin yhtenäisenä itä-länsi -suunnassa yli 20 ja pohjois-etelä -suunnassa yli 15 kilometrin verran. Jos alueen kiertää esimerkiksi suunnilleen reunoja pitkin, tulee siitä matkaa noin 65-70 km (laskettuna siten, että retki alkaa ja päättyy tien 834 varrelta). Jos laskee ensimmäiselle ja viimeiselle retkipäivälle 15 km päivämatkan, jää kahdelle keskimmäiselle päivälle kummallekin 20 km. Tuollaiset päivämatkat saattavat olla juuri ja juuri mahdollisia minulle hyvissä olosuhteissa, mutta realistisesti arvioiden kannattanee reitti suunnitella niin, että yhtenäkään päivänä ei tarvitse välttämättä kulkea yli viittätoista kilometriä. Mikään pakko ei myöskään ole kiertää ympyrää; voin aivan hyvin tehdä retken myös niin, että palaan takaisin omia jälkiäni. Se keventäisi paluumatkaa huomattavasti – edellyttäen tietysti, että ura pysyy auki.