Viime aikoina olen ollut tilaisuudessa vierailla Suomen Turussa työmatkoilla, ja syyskuun lopulla oli ohjelmassa useamman päivän reissu. Kun päivän istuu tietokoneen äärellä, tekee illalla mieli ulos. Niinpä lähdin kävelemään Aurajokivartta ylöspäin – koskaan aikaisemmin en noissa maisemissa ollutkaan liikkunut. Mielessä oli, että ehkä näkisin jotain uutta ja kiinnostavaa.
Laitetaanpa tähän alkuun kartta retkireitistä.
Majapaikkana tällä Turun-vierailulla oli Sokos Hotel Caribia, joka sijaitsee kartan vasemmassa reunassa, Ylioppilaskylän alapuolella. Siitä lähdin suunnilleen suorinta reittiä kohti Hämeentietä, jonka vartta kävelin aina ohitustien, eli valtatien 40 risteykseen saakka. Hiukan ennen tuota risteystä pysähdyin ABC Auranlaaksossa välipalalle.
Oli oikea ratkaisu kiertää tämä reitti vastapäivään – alkumatka Hämeenvaltatien vartta ei ollut mikään erityisen mukava saati kiinnostava, mutta heti, kun pääsin pois ison tien varresta, avautui eteeni mieltä rauhoittava maalaismaisema. Jos suurennat karttaa oikeasta reunasta, löydät Ohitustiestä keskustaa kohti erkanevan Kiveläntien. Seuraava kuva on otettu aivan tuon tien alusta.
Kiveläntieltä käännyin vasemmalle Särväntielle, jota en kuitenkaan kävellyt pitkästi, sillä se olisi vienyt vain talon pihaan. Sen sijaan käännyin taas oikealle, pellon halki kohti metsänreunaa vievälle pikkutielle. Hieman ennen metsän reunaa otin kuvan tulosuuntaan; kuvan keskellä vasemmalla näkyvä tie on Särväntie.
Tämä pikkutie kulki vähän matkaa metsänreunassa, kunnes saavuin Vanhan Ravattulantien päähän. Tien varrella olevasta opastaulusta luin, että olin nyt Vanhan Ravattulantien kulttuurikuntoilureitillä. Kerrassaan mukava löytö! En kulkenut pitkästikään Vanhaa Ravattulantietä, sillä siltä haarautui suoraan kohti jokea pienempi polku, jonka päässä näkyi vallan mielenkiintoinen vesikulkureitti. Harmi vain, että (a) lossi oli vastarannalla ja (b) se ei ollut toiminnassa. Olisi ollut kiva ajella pari kertaa edestakaisin joen yli ihan vain huvin vuoksi.
Jatkoin matkaa aivan joen vartta seurailevaa polkua pitkin. Pilvisen päivän ilta loihti rantamaisemaan hienot värit.
Viime aikojen sateet olivat tehneet reitistä paikoin aikamoista lillinkiä, mutta kyllä tästä vielä ohi pääsi.
Varsinainen polku teki pienen mutkan kauemmas joen rannasta. Reitin palatessa takaisin jokivarteen poikkesin pientä polkua aivan joen rantaan, ja mitä löysinkään – aivan valloittavan pikku paikan, jossa saatoin hetken levähtää puiden siimeksessä, tyynen vedenpinnan äärellä, kaukana kaikesta.
Näillä retkilläni löydän toisinaan paikkoja, joista en millään haluaisi lähteä pois. Tämä on ehdottomasti yksi niistä. Matkaa oli kuitenkin pakko jatkaa. Ihan pikkuinen polku olisi mennyt rannan tuntumassa, mutta se oli tällä kertaa liian märkä – säästääkseni tilaa ja painoa olin pakannut työreissulle mukaan vain lenkkikengät, ja tämä polku olisi kyllä vaatinut vähän paremmin vettä ja rapaa kestävät jalkineet.
Matka jatkui takaisin majapaikkaan, enkä valon vähetessä enää kuvia ottanut, paitsi aivan läheltä hotellia, jossa Halistenkosken pato oli oikein kaunis iltavalaistuksessaan.
Tämä oli ensimmäinen kunnon iltakävelyni Turussa, eikä varmasti jää viimeiseksi. Juuri tällaisia rauhoittavia maisemia minä kaipaan vastapainoksi työlle ja muulle arjen matalalennolle. Mielenkiintoista on huomata, että hyvin usein ne kaikkein rauhoittavimmat paikat löytyvät veden ääreltä. Ja hauskaa, että mukavia paikkoja tuntuu löytyvän ihan joka puolelta – niitä täytyy vain käydä vähän etsimässä.